Tiivistelmä jäsenistökyselystä

Sosiaalitieteiden klubi järjesti keväällä 2018 jäsenistökyselyn toimintansa kartoittamiseksi ja kehittämiseksi. Hallitus on käynyt vastauksia läpi ja niiden puitteissa Sosiaalitieteiden klubi pyrkii nyt ja tulevaisuudessa olemaan paras mahdollinen järjestö jäsenistölleen.

Konkreettisesti tämä näkyy muun muassa siinä, että pyrimme parantamaan toiminnan läpinäkyvyyttä. Kokoukset ovat avoimia kaikille, joten jäsenistö on lämpimästi tervetullut seuraamaan niitä. Kokousaika ilmoitetaan viikkomailissa ja paikan saat selville kysymällä hallitukselta. Olemme ottaneet myös käyttöön kokouksen top3 konseptin, joka sisältää nimensä mukaan kokouksen kolme tärkeintä asiaa ja se julkaistaan Facebookissa aina pikimmiten kokouksen päätyttyä. Tiedotuksen suhteen jatkamme kutakuinkin samalla linjalla viikkomailin ja Facebookin voimin. Sähköpostilistalle voit liittyä osoitteessa: https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/slista

Pyrimme jatkuvasti kehittämään tapahtumiamme, vaalimaan perinteitä ja luomaan uutta. Tapahtumien järjestämisessä otamme erityisesti huomioon sen, että osallistumiskynnys olisi matala ja että ilmapiiri olisi rento sekä lämminhenkinen.

Toivomme, että tapahtumiimme osallistuisi sankoin joukoin niin vanhempia kuin uudempia opiskelijoita, joten aiomme kiinnittää jatkossa erityistä huomiota siihen, että tapahtumat julkaistaisiin mahdollisimman aikaisin.

Jos jäsenistökyselystä tai mistään muusta heräsi kysyttävää tai kommentoitavaa, hallitukseen voi olla yhteydessä sähköpostitse: sosiaalitieteidenklubi@utu.fi tai nimettömästi palautelomakkeella osoitteessa https://sosiaalitieteidenklubi.utu.fi/yhteys/. Samalta sivulta löydät myös jokaisen hallituslaisen henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen.

Sosiaalitieteiden klubin hallituksen puolesta
Iida Hakala
vpj

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top