Ansiomerkit
Sosiaalitieteiden Klubin ansiomerkit jaetaan yhdistyksen kevätkokouksessa ja ansiomerkin saajia voi vuosittain ehdottaa siihen tarkoitetulla lomakkeella. Lomake julkaistaan keväisin viestintäkanavissamme.
Ansiomerkin saamiseen on seuraavat kriteerit, joista kaikkien ei kuitenkaan tarvitse täyttyä saadakseen ansiomerkin:
1. Henkilö on toiminnallaan edesauttanut yhdistyksen kehitystä parempaan suuntaan ja lisännyt sen positiivista ja arvokasta tunnettavuutta merkittävällä tavalla.
2. Henkilö on kantanut erittäin painavaksi katsotulla tavalla vastuuta harteillaan yhdistyksen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi edistävien toimien toteuttamiseksi tai tilaisuuksien järjestämisestä.
3. Henkilö on luottamustehtävissään tehnyt ahkeraa ja kunnianhimoista edunvalvontaa yhdistykseen kuuluvien opiskelijoiden hyväksi.
4. Henkilö on pyrkinyt aktiivisesti esittämään ja toteuttamaan uusia ideoita yhdistyksen toiminnassa sekä kehittämään yhdistyksen perinteitä ja opiskelijakulttuuria.
5. Henkilö on muulla vastaavalla tavalla toiminut merkittävästi yhdistyksen hyväksi.
Jaettu kevätkokouksessa 2024
2023 ansiot
Kerttu Leiramo
Waltteri Mäkelä
Peppi Posio
Nette Saikkonen
Iida Sorsa
Jaettu kevätkokouksessa 2023
2022 ansiot
Aleksi Elo Dean
Salla Kalliorinne
Oona Jakonen
Jaettu vuosijuhlilla 2022
2019 ansiot
Amanda Nousiainen
Kirsti Sippel
2021 ansiot
Siiri Turunen
Annamaria Suni
Fanny Aaltonen
Aino Marjamaa
Iida Sarell
Kunniajäsenet
Hannu Ruonavaara
Sosiologian professori, Sklubin kunniapuheenjohtaja
Syntymäpäivälahjaksi pyöreiden vuosiensa johdosta sekä kiitokseksi pitkäaikaisesta yhteistyöstään Sklubin kanssa Sosiologian klubin hallitus antoi professori Ruonavaaralle Sklubin kunniapuheenjohtajan tittelin joulukuussa 2016. Voimakkaasti byrokratiaa vastaan taistellen sääntöjä muutettiin tapahtumaa varten siten, että Hannulle ja tuleville jäsenille voidaan myöntää kunniajäsenyys.