Tiedolla turvaa – saavutettava tapahtumaviestintä

 

Täältä löydät tietoa yleisimmistä tapahtumista ja tapahtumapaikoista Turussa. Kerromme tapahtumista yleisesti, niiden kulusta ja muista asioista, jotka saattavat helpottaa osallistumista. Kerromme myös yleisimmin käyttämistämme tapahtumapaikoista ja niiden esteettömyydestä.

Haluamme helpottaa osallistumista kaikille, joita sosiaalinen jännitys, epävarmuus uusista tilanteista tai tapahtumien ennakoimattomuus saattavat kuormittaa.

 

Tapahtumat

Sitsit

Sitsit on perinteinen opiskelijatapahtuma, jossa opiskelijat kokoontuvat syömään, juomaan ja laulamaan yhdessä. Sitsilipun hinta on yleensä 10-20 euroa.

Illan kulku: Useimmat sitsit järjestetään iltaisin. Tapahtuma kestää kolmesta neljään tuntia. Sitseillä tarjotaan useimmiten kolme ruokaa: alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Jokaisen ruokalajin välissä pidetään tauko, jonka aikana osallistujat poistuvat hetkeksi juhlatilasta. Tauon pituus on noin kaksikymmentä minuuttia, mutta sen kesto kerrotaan sitseillä aina erikseen. Sitsien kulusta vastaavat laulunjohtajat, jotka istuvat omassa pöydässään kaikkien osallistujien pöytien edustalla. Sitsien alussa laulunjohtajat kertaavat sitsien aikataulun ja säännöt.

Sitsiaktiviteetit: Sitseillä syödään, juodaan, lauletaan ja kuullaan puheenvuoroja. Osallistujat pyytävät puheenvuoroja laulunjohtajilta, kun heillä on sanottavaa kaikille osallistujille. Sitseillä käytetään ainejärjestöjen omaa laulukirjaa (esimerkiksi Laulux), josta laulujen sanat löytyvät.

Istumajärjestys: Sitseillä istutaan valmiin istumajärjestyksen mukaisella paikalla. Istumajärjestys on tulostettuna seinällä, minkä lisäksi pöydissä on nimilaput. Ilmoittautumisen yhteydessä voi kuitenkin ilmaista toiveen vieruskavereista.

Sitsirangaistukset: Rangaistukset ovat laulunjohtajien päätettävissä olevia seuraamuksia sääntöjen rikkomisesta tai sitseiltä myöhästymisestä. Useimmiten niiden on tarkoitus olla viihdyttäviä ohjelmanumeroita, joissa rangaistavat esiintyvät jollain tapaa. Voit kuitenkin välttää rangaistuksen toimimalla sitsisääntöjen mukaan. 

Jos koet rangaistuksen epämiellyttävänä voit kertoa siitä etukäteen sitsien ilmoittautumislomakkeessa tai ilmaista toiveesi laulunjohtajille. Tällöin sinut voidaan jättää pois rangaistavien listalta.

Sitseille valmistautuminen: Sitsien pukukoodi ilmoitetaan etukäteen tapahtumainfossa. Sen toteutus on usein vapaamuotoinen ja liittyy jotenkin sitsien teemaan. Jos erityistä pukukoodia ei ole, tule haluamassasi asussa. Sopivan asun lisäksi sitseille kannattaa ottaa mukaan laulukirja ja oma kynä, jolla voi kirjoittaa terveisiä muiden kirjoihin. 

Ruoka ja alkoholipolitiikka: Sitseille voi varautua omilla eväillä ja juomilla, sillä tarjoiluun kuuluu yleensä vain kevyt ruokatarjoilu muutaman juoman lisäksi. Useimmat omia juomia tuovat ottavat mukaan esimerkiksi muutaman miedon alkoholijuoman, mutta myös limpparit, energiajuomat ja mehut ovat hyviä vaihtoehtoja. Sitsien ilmoittautumislomakkeessa osallistujia pyydetään ilmoittamaan mahdolliset erityisruokavaliot ja allergiat. 

Huom: Sitseillä on usein paljon osallistujia, ja melutaso voi nousta ajoittain korkeaksi. Onkin hyvä pitää mielessä, että on täysin sallittua poistua sitsipöydästä hiljaisempaan tilaan tarvittaessa.

 

Approt 

Approt eli approbaturit ovat opiskelijatapahtuma, jossa tarkoituksena on kiertää erilaisia suorituspaikkoja ja kerätä leimoja appropassiin. 

Approjen suorittaminen: Suorituspaikat ovat usein baareja, ravintoloita, kahviloita tai kauppoja, joista saa leiman ostamalla jonkin tuotteen. Tuotteiden hinta vaihtelee, mutta halvimmat ovat usein 3-5 euron luokkaa. Approtapahtuman lippu maksaa yleensä 10-40 euroa. Lippuun sisältyy tyypillisesti appropassi, jatkoranneke sekä tapahtumamerkki.

Appropassiin pitää kerätä tietty määrä leimoja (yleensä n. 9-15), jotta approt saa suoritettua. Suoritetulla appropassilla saa yleensä tapahtuman toisen haalarimerkin, joka haetaan merkinvaihtopisteeltä. Mitä enemmän leimoja kerää, sitä ‘paremman’ merkin saa. Turun approjen merkinvaihtopiste sijaitsee usein Tuomiokirkontorilla.

Approt saa kiertää omaan tahtiin, eikä niillä ole kovin tiukkaa aikataulua. Approja voi kiertää joko yksin tai haluamallaan porukalla. Useimmilla approilla appropaikat avautuvat heti aamusta. Appropassin voi kuitenkin vaihtaa haalarimerkiksi vain tiettyyn kellonaikaan asti, tyypillisesti klo 22 mennessä. 

Esimerkkejä approista: Turun suosituimmat approt on Aurasoudut ja pikkulaskiainen. Sen lisäksi järjestetään esimerkiksi AATUT (Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto), Glöggrundan, Eerikinkadun approt, Herkkuapprot, sekä paljon muita. 

Pikkulaskiaisessa on muutakin ohjelmaa kuin itse kiertäminen, kuten esiintyjiä ja mäenlaskutapahtuma. Aurasouduissa taas järjestetään ainejärjestöjen välisiä soutukisoja. Approjen jälkeen suunnataan usein baarijatkoille, joilla esiintyy tyypillisesti artisti. Jatkopaikkoja on usein monia, joista valita lipun ostamisen yhteydessä.

 

Rastikierrokset

Rastikierroksilla osallistujat kiertävät ennalta määritetyllä alueella erilaisia rasteja, ja suoritusten perusteella valitaan lopussa voittaja ryhmä. Voitosta ei saa varsinaista palkintoa, vaan tarkoituksena on pitää hauskaa yhdessä oman ryhmän kanssa. Jokaisella rastikierroksella on omat piirteensä, joista osallistujat saavat tietää tapahtumaviestinnästä, sekä paikan päällä. Rastikierroksen alussa kerrataan myös kierroksen säännöt ja tavoite. Osa rastikierroksista on ilmaisia, osaan täytyy ostaa lippu. Tässä on listattuna muutama rastikierroksille tyypillinen ominaisuus.

Ryhmäkokoonpano: Rastikierroksesta riippuen ryhmät ovat joko arvottuja (esim. fuksien rastikierrokset) tai osallistujat saavat valita ryhmänsä itse (esim. kaikille avoimet Dialectican mysteerikierros ja P-klubin Trivial Perseet). Fukseille suunnatut rastikierrokset, kuten kastajaiset, suoritetaan yleensä satunnaisissa ryhmissä, joiden ryhmäkoot vaihtelevat.

Suoritusalue: Monet rastikierrokset suoritetaan kampusalueella (eli Posankan, Kauppakorkeakoulun, Tuomiokirkon ja Tuomaansillan välisellä alueella), mutta rastien sijainnit vaihtelevat. Kierrosten alussa ryhmät ohjataan ensimmäiselle rastille. Osallistujille joko jaetaan kartat, josta he näkevät rastien sijainnit ja järjestyksen, tai rastinpitäjät ohjaavat osallistujat rastilta toiselle. On myös mahdollista, että rastien sijainti pitää päätellä itse arvoitusten avulla.

Rastien kiertäminen ja tavoite: Rastikierroksen tavoitteena on yleensä voittaa muut ryhmät keräämällä pisteitä tai muita vastaavia. Pisteitä kerätään kiertämällä rasteja ja suorittamalla niiden aktiviteetteja. Rasteilla on aina yksi tai useampi rastinpitäjä, jotka ohjeistavat ryhmiä ja pisteyttävät suorituksen. Rastin aktiviteetti voi olla toiminnallinen (esim. sketsi, tanssiesitys) tai älyllinen (esim. tietovisa), mutta useimmat rastit vaativat yhteistyötä ja luovuutta. Usein rastinvetäjät antavat pisteitä suorituksen lisäksi myös ryhmän yhteishengestä ja heittäytymisestä. Rastinvetäjiä saa myös lahjoa erinäisillä esityksillä tai muilla lahjuksilla, mutta tämä ei ole välttämätöntä rastien suorittamisen kannalta. 

Lähtökohtaisesti rastien aktiviteeteilla kunnioitetaan osallistujien fyysisiä ja henkisiä rajoja, mutta aina voi ilmaista omalle ryhmälleen, rastinvetäjälle, tuutorille tai tapahtuman järjestäjille, jos ei halua/pysty osallistumaan jollekin rastille. Tavoitteena on ennen kaikkea pitää hauskaa!

Alkoholipolitiikka: Kuten monissa opiskelijatapahtumissa myös rastikierroksilla saa nauttia alkoholia, mutta se ei ole välttämätön osa kierroksen suorittamista. Rasteilla voidaan tarjota osallistujille juomaa ja osallistujat voivat halutessaan tarjota juotavaa rastinvetäjille, mutta tämäkään ei ole pakollinen osa rastin suorittamista. Rastikierroksella on yleensä mahdollista valita alkoholiton vaihtoehto mahdollisista kierrokseen kuuluvista juomista (yleisimmin kierroksen lopussa tarjottavasta shotista), ellei ole toisin ilmoitettu. Osan rastikierroksista pääasiallinen tarkoitus on nauttia alkoholia – esimerkiksi T-klubin viinisuunnistuksessa rasteilla tarjotaan ja nautitaan viiniä. Mikäli rastikierros on alkoholipainotteinen, tästä mainitaan pääsääntöisesti tapahtumainfossa.

 

Tapahtumapaikat

Q-talo

Q-talo sijaitsee Kuuvuoren alueella, ja sen osoite on Nummenpuistokatu 2, 20540 Turku. Etuovessa lukee Q-talo. Lähin bussipysäkki on Suntiontie, mikäli Q-talolle tulee Kauppatorilta päin. Mahdollisia bussivaihtoehtoja ovat linjat 2, 5, 6 ja 220. Q-talo on kävelyetäisyyden päässä yliopiston alakampukselta, Yo-kylästä ja Nummesta.

Q-talo on TYYn omistama juhlasali, jota voidaan vuokrata erilaisiin juhlatilaisuuksiin.Yleismpiä Q-talolla järjestettäviä tapahtumia ovat sitsit ja “kotibileet”. Tällä hetkellä salissa on pöytiä ja tuoleja n. 120 hengelle. Talon tilat sisältävät juhlasalin, keittiön ja varastotilan sekä wc-tilat. Juhlasalin päädyssä sijaitsee lava, joka on korotettu reilun metrin korkeuteen lattiasta. Lavalle johtavat portaat.

Q-talon sisäänkäynti on esteetön; sillä ulko-ovelle johtaa ramppi. Aula, sekä juhlasali ovat esteettömiä. Juhlasalin lavalle pääsee vain portaita pitkin. Keittiö on esteellinen ja hätäpoistumistie kulkee keittiön kautta. Q-talon yläkerrassa on naisten ja miesten vessat. Naisten vessassa on kolme vessakoppia, miesten vessassa on urinaaleja ja wc-koppi. Miesten wc-koppi on esteetön. Q-talon valaistus on usein hämärä, ja tilassa voidaan käyttää värivaloja.

Q-talon alakerrassa on Vähä-Heikkilän vuokratila, joka soveltuu illanviettoihin ja kokouksiin. Vuokratila sijaitsee kellarikerroksessa, jonne mennään portaita pitkin. Tila ei ole esteetön.

 

T-talo

T-talo sijaitsee osoitteessa Vanha Hämeentie 29, 20540 Turku. T-talolle pääsee busseilla numero 2 ja 6. T-taloa lähin pysäkki on 119 Karjakuja. Sisäänkäynti on keskellä rakennusta Karjakujan puolella.

T-talo on suurempi kuin Q-talo, sen juhlasaliin mahtuu n. 200 istumapaikkaa. T-talon juhlasali on hyvin valaistu ja tilava. Tila on suuren ihmiskapasiteetin takia ajoittain äänekäs. T-talon tavaran säilytys ja WC-tilat löytyvät alakerrasta, jonne pääsee vain portaita pitkin. T-talon yläkerta on esteetön, josta löytyy myös esteetön WC-tila.



Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top